Turun Käsityöläismarkkinat siirtyy vuoteen 2022

Päätöksen taustalla ovat lukuisat vallitsevat epävarmuustekijät, joiden yhteisvaikutuksesta tapahtuman onnistuminen hankaloituu merkittävällä tavalla.

Turun Keskiaikaiset markkinat toteutetaan tänä vuonna ainoastaan hyvin pelkistetyllä mallilla. Vanhan Suurtorin alue ja rannan kuja ovat tänä vuonna tyhjiä, ilman perinteisiä keskiaikaisten käsityöläisten myyntikojuja ja lukuisia ruokapisteitä. Ohjelmaa tapahtumassa järjestetään Suurtorin sivukujilla ainoastaan ennakkoon ilmoittautuneille (max. 50 hlöä kerrallaan) noin kerran tunnissa.

Keskiaikaisen tapahtuman muutos on niin suuri, että se ei takaa riittävää yleisömäärää tapahtuman äärelle, ei myöskään Turun Käsityöläismarkkinoille.

Ilman keskiaikaisten markkinoiden olemassaoloa, meidän tulisi panostaa massiiviseen markkinointikampanjaan, jotta yleisöä saataisiin paikalle. Tässä taloudellisessa tilanteessa se on käytännössä mahdotonta. Markkinointikampanjallakaan emme kykenisi takaamaan tapahtumaan sellaista yleisömäärää, jolla käsityöläisten taloudellinen onnistuminen olisi aiempien vuosien kaltaista.

Tällä hetkellä tiedossa olevat rajoitustoimet edellyttäisivät lisäksi massiivisia investointeja henkilöstöön, joka valvoisi alueelle saapuvaa väkimäärää. Myös jonottavien ihmisten terveysturvallinen organisointi osoittautuisi jokivarren sisäänkäynneillä käytännössä ylivoimaiseksi haasteeksi.

Tampereen Käsityöläismarkkinat toteutuu, tule mukaan!

Viime vuonna (huolimatta epidemiasta) ensimmäisen kerran toteutettu Tampereen Käsityöläismarkkinat onnistui hienosti ja tänä vuonna siitä tehdään entistä hienompi!

Mikäli olet maksanut osallistumismaksusi Turun Käsityöläismarkkinoille, voit siirtää paikkamaksusi suoraan Tampereen Käsityöläismarkkinoille 26.-29.8.2021. Palautamme sinulle paikkamaksujen erotuksen.

Voit myös joko siirtää vuoden 2020 tapahtumaan suorittamasi paikkamaksun vuoteen 2022, tai lunastaa paikkamaksun takaisin. Palautusta varten tarvitsemme tilinumeron ja saajan nimen. Ilmoita pikaisesti, miten haluat toimittavan maksusi suhteen.

Lähetä vastauksesi allekirjoittaneelle osoitteeseen rami.lehtinen@eventcompany.fi

Toivottavasti tapaamme Tampereen Käsityöläismarkkinoilla tai viimeistään ensi vuoden Turun Käsityöläismarkkinoilla!

 

Copyright Event Company 2025